perjantai 9. syyskuuta 2016

Mitä tänään tehtäisiin?

Yöllä tapahtuvasta rallittelusta, mouruamisesta ja yleisestä rettelöinnistä alkoi lomani loputtua muodostua varsinainen ongelma. Olihan se kissoillekin tottakai iso muutos, kun en ollutkaan enää päivisin kotona keksimässä tekemistä ja leikittämässä. Arvostan kuitenkin hyviä yöunia ja päätin, että asialle on ehdottomasti tehtävä jotakin.

Mittää en oo ikinä tehny!
Aiemmin kuulittekin, että siirsin päivittäisen hammaspesun heti aamuun. Eli siis heräämisen jälkeen pestäänkin ekana hampaat eikä jaeta heti aamupalaa. Tämä vähensi kyllä aamuöistä kujertamista, mutta ennen puoltayötä rallia vedetään entiseen malliin. Aloinkin siis purkamaan ongelmaa toisesta päästä eli illasta ja edeltävästä päivästä.
Uskon vahvasti, että yöllinen riekkuminen johtuu nimenomaan tekemisen puutteesta päivällä. Aloinkin nyt sitten järjestää kissoille entistä enemmän tekemistä päiviksi.

 Oman poissaoloni ajaksi jätän kissoille erilaisia aktivointileluja ratkottavaksi. Muutamia olen raaskinut ostaa ihan eläinkaupasta, mutta olen huomannut parhaiden lelujen olevan kertakäyttöisiä eli kananmunakennoja, pahvilaatikoita ja sanomalehtiä. Näiden avulla kissat purkavat energiaansa aivojen käyttöön ja leikkiin, eivätkä asuntoni tuhoamiseen. Ja saavat samalla myös yhden päivän aterioistaan.

Kaappeihin kertyneet aktivointilelut. Etualalla näkyvä kongi on Mymmelin suosikki ja Mörkö tykkää eniten ufosta.
Toinen keino purkaa riiviöiden ylimääräistä energiaa on päivittäinen ulkoilu. Meillähän toki ulkoillaan muutenkin paljon, mutta nyt otin asiakseni viedä molemmat kissat joka ilta vähintään puolen tunnin kävelylle.

Ulkoilu on kivaa! Kuva viime keväältä.

Suunnilleen jokatoinen päivä harjoittelemme riiviöiden kanssa erilaisia temppuja. Meiltä sujuu jo istuminen, "kerjääminen", tassun antaminen, vilkuttaminen ja tuolille hyppääminen. Mymmeli osaa myös jo mennä kuljetusboksiin käskystä. Temppuilussa olemme siis vielä tien alkutaipaleella, mutta täältä me tullaan! Tulevaisuuden haaveena olisi myös aloittaa kissa-agilityn treenaaminen.

Miten teillä huolehditaan kissojen päivittäisestä aktivoinnista? Jaa ihmeessä neuvosi ja vinkkisi :)

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa mukavalta ja väsyttävältä puuhailulta, varmasti kissat rauhoittuvat yöksi kunhan nyt rutinoituvat itsenäiseen päivällä tekemiseen. :)

    Kassisella on satunnainen keskiyöllinen halipulaongelma ja vielä harvemmin aamuyöllinen nälkäongelma. :D Joskus se saa yöksi raksuja aktivointileluihin (meillä on koirille tarkoitetut keskikokoinen kumipallo, "traktorinrengas" ja se sellainen pieni ufo) tai rutisteltuun vessapaperirullaan tms., mutta on onneksi nätisti ilmankin. Ainakin nyt yksin ollessaan se taitaa oikeasti nukkua yöt mutta saa sitten nähdä miten käy, kun pentu tulee ja olisi rallikaveri.

    Päivällä Kassisen aktivoinnista huolehditaan vaihtelevasti noilla samoilla aktivointileluilla, raksujen heittelemisellä, leikittämisellä (lelut tai ulkoa tuodut lopuksi syötävät heinät), tempuilla ja ihan vaan tarjoamalla sille asioita (pahvilaatikot, kauppakassit, kengät joilla ulkoiltu jännissä paikoissa) tutkittavaksi ja antamalla sen osallistua kaikkeen mahdolliseen. Kassinen siis saa esimerkiksi hengata ruokapöydällä, haistella ruoka-aineita ja seurata lähietäisyydeltä oikeastaan kaikkea muuta paitsi leivontaa, etteivät vieraat kärsi karvaisista kakkupaloista ja sen sellaisesta.

    Ulkoilua koitetaan harrastaa nyt pääsääntöisesti parvekkeella. Olen oikeastaan kateellinen siitä, miten hienosti teillä valjastellaan ja millaiset paikat siellä on kävellä! :)

    Seuraan nyt mielenkiinnolla tätä postausta, että tuleeko ihmisiltä joitakin uusia aktivointivinkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentista ja hyvistä vinkeistä!

      Rallikaveri saattaa teilläkin vaikuttaa aluksi yörauhaan, mutta yleensähän tällaiset jutut tasoittuvat ajan kanssa.

      Meilläkin kissat saavat kyllä osallistua lähes kaikkeen päivittäiseen toimintaan, mutta keittiön työtasoille en ole raaskinut päästää. Riiviöillä kun on tapana maistella vähän kaikkea. Pitää, kyllä testata tuoda niille ihan erikseen asioita tutkittavaksi ja nuuhkittavaksi.

      Valjastelussa kannattaa ehdottomasti edetä ihan rauhassa ja kissan tahtiin. Aluksi olin itsekin ihan varma, ettei Möröstä saa ulkoilukaveria. Se kun pelkäsi ulkona kaikkea liikkuvaa. Hitaasti etenemällä valjasteluun kuitenkin totuttiin ja nyt meillä kissat pyrkivät jo itse ulos. :)

      Minäkin innolla odotan muiden neuvoja ja vinkkejä!

      Poista
    2. Piti vielä palata kysymään, että mikäs tuo teidän ufo oikein on ja miten se toimii? En ehkä ole nähnyt ennen...

      Kassisen valjastelusta vielä sen verran, että sehän on ensimmäisellä omistajallaan ollut vapaasti ulkoileva. Ollaan siis aika varmoja, että se pitäisi ulkoilusta ja osaisi olla siellä (paitsi nykyinen kaupunki vs entinen taajama voi olla muutos pelottavampaan. Onneksi asutaan rauhallisessa osassa!), kunhan pääsee yli valjasärsytyksestä ja rappukäytäväjännityksestä. Muta oikeassa olet, edetään hitaaaaasti. :)

      Ja hei vielä, ootteko kokeilleet herkkujen etsimistä hajun perusteella tai muuten nenänkäyttöä, sehän tuntuu nyt olevan kovassa huudossa joissain kissakodeissa? Kassisen kanssa ollaan satunnaisesti piilotettu raksuja esim. makuuhuoneeseen, mutta ollaan tosiaan tehty tätä niin harvoin ja pitkillä aikaväleillä, ettei raukka taida ideaa ymmärtää. Toisaalta se kyllä pitää enemmän heiteltyjen raksujen perässä juoksemisesta, niin ei sen takia olla oikeasti treenattukaan.

      Poista
    3. Meidän ufo löytyi joskus Mustin ja Mirrin alelaarista. Herkut laitetaan sisään tuosta keskellä olevasta reiästä ja kissa saa tassulla pyörittelemällä ja lelua tuuppimalla namit ulos reunoilla olevista isommista aukoista. :)

      Herkkujen etsintä hajujen perusteella on meillä kyllä kokeiltavien asioiden listalla, en vain ole laiskuuttani saanut vielä aikaiseksi. Mutta nyt kun mainitsit asiasta niin eiköhän testata jo viikonloppuna! Kiitos :D

      Hauskaa, että teillä on valjastelut kuitenkin jo noin hyvällä mallilla! :) Tsemppiä valjaisiin totutteluun!

      Poista
    4. Pitääpä tarkkailla paikallista M&M:ää, jos meillekin löytyisi jättiufo. Vaikuttaa kyllä kivalta, Kassinen varmasti tykkäisi. :)

      Kuvamatskua herkkuetsinnästä pliis! :D

      Poista
    5. Toivottavasti saatte Kassiselleki ison ufon!

      Kuvamatskua herkkuetsinnästä siis tulossa ;D

      Poista
  2. Mä olen jo ihan luovuttanut, en usko, että mun poitsut ikinä lopettaa öisiä rallejaan vaikka mitä tekisin. Vähän enemmän rallit on siirtynyt olkkarin puolelle, kun vaan kieltäydyn näyttämästä, että ärsyttää, kun juostaan yli ja ympäri... Oon kokeillu leikittää iltasin niin, että kissat läähättää tassut hikisenä (tai siis lähinnä Punkku, Pena on erittäin huono leikkimään mun kanssa) ja iltaruuan annan vasta ihan just ennen, kuin mennään nukkumaan, mutta ei näillä oo ollu vaikutusta, lähes poikkeuksetta joka yö jossain vaiheessa ralli alkaa ja kynnet vaan kopisee lattiaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ei! :D minä jaksan vielä yrittää, mutta saattaa olla, että meillä tulee jossain vaiheessa sama tilanne vastaan.

      Poista
  3. Meillä myös leikitetään kissat ennen nukkumaanmenoa, ja muutenkin toki aktivointia, temppujen harjoittelua, ulkoilua tms...välillä yöralleihin ei herää, mutta herkkäunisena kuitenkin aika usein, kun pojat pistää peräkanaa juosten ulkotarhaan-sisälle-ylähyllyille-takan päälle yms...
    Kerrohan sitten onko teillä muutokset auttaneet? Kuulostaa kyllä hyville jutuille=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa teillä on ulkotarhakin! Joo laittelen kuulumisia tapahtuuko yörallittelussa muutoksia :)

      Poista

Kurrpurr, jätä tassunjälkesi =^.^=