perjantai 6. tammikuuta 2017

Uutta vuotta ja kuulumisia

Heippa vaan taas kaikille, ja hyvää uutta vuotta! Saatiin Riiviöiden kanssa kunnon blogiähky joulukalenterin jäljiltä, joten otettiin ihan yksissä tuumin pikkuisen pidempi postaustauko välipäiville ja vuodenvaihteeseen. Joulun jälkeen vietimme vielä muutaman ihanan päivän äitini nurkissa, mutta siirryimme viettämään uutta vuotta omaan kotiimme.

Vuosi vaihtui todella rauhallisissa merkeissä, kumpikaan Riiviö ei välittänyt rakettien paukkeesta tuon taivaallista! Olen tästä todella iloinen, sillä minun, nyt jo edesmennyt, koira aikanaan pelkäsi raketteja kuollakseen. Ei auttanut, vaikka laitettiin verhoja kiinni ja radiota ja telkkua kovemmalle, paniikki oli todellinen. Tuntui todella pahalta katsella vierestä toisen pelkoa. Nyt olenkin jokainen uusi vuosi järjestänyt Riiviöille jotain hälinää, kuten radiota tai telkkua, kun hermostuksissani odotan kissojen panikoituvan paukkeesta. Riiviöt eivät kuitenkaan korvaansa lotkauta raketeille ja elämä jatkuu kuten muinakin päivinä. Onneksi.

Uuden vuoden lupauksia teimme tänäkin vuonna. Itse lupasin ympäripyöreästi opetella olemaan taas vähän parempi omistaja kissoilleni. Tämä voisi sisältää siis enemmän aktivointia, lisää yhteistä aikaa ja kaikkea sen sellaista. Riiviöt taas lupasivat jatkaa entiseen malliin olemalla ihania kissoja. Katsotaan sitten vuoden päästä miten onnistuttiin. :)

Hyvää loppiaista ja alkanutta vuotta kaikille!

21 kommenttia:

  1. Sä olet komea Mörkö ♥ - Pepsi

    VastaaPoista
  2. Kiva, että teilläkään ei pelätä raketteja! :) Ihanana kissana pysyminen on ihana uudenvuodenlupaus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, itsekin olen tosi onnellinen, etteivät raketit pelota :)

      Poista
  3. Hii, teillä on ihan sama lupaus mitä meillä :)Meki luvattiin olla ihania. Pidetään kimpassa kiinni lupauksistamme!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  4. Hyvää uutta vuotta teillekin! :) Jee, että blogiähky on jo taltuteltu! Meilläkään kissat eivät onneksi paukkeesta piittaa, mikä on suunnaton helpotus. Pari kertaa korvat vähän höristyivät, mutta siinä kaikki. Lupaukset on meillä vielä tekemättä, mutta saatetaankin omia nuo samat, mitä teillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, ettei teilläkään kissat reagoi paukkeeseen :) ja kyllä meidän lupaukset saa omia ihan vapaasti :D

      Poista
  5. Nuo olivatkin niin hyvät lupaukset, että omittiin ne heti.
    Oikein hyvää alkauntta vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin teille! Mukavaa, että teilläkin lupailtiin samoja asioita :)

      Poista
  6. Hyvää uutta vuotta ja tervetuloa takas blogitauolta! On teitä kaivattukin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos joku on kaivannut meidän juttuja :D

      Poista
  7. Riiviöt varmasti onnistuvat pysymään ihanina kissoina! :) Hyvää uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
  8. Hyvää alkanutta vuotta myös teille!

    VastaaPoista
  9. Komistus ♥ Meilläkään ei onneksi välitetä raketeista, olisi kurjaa jos menisi uusivuosi raketteja stressatessa. :/ Toisen hauskuus, toisen kauhu. Raketit kyllä saisi jättää muutenkin kuin eläinten vuoksi ainoastaan kunnan ammuttavaksi. Eläimille olisi kivempaa kun raketit paukkuisi illan aikana vain jokusen minuutin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä ihan samaa mieltä, että raketit voisi jättää myymättä yksityishenkilöille. Onnettomuuksia sattuu todella paljon ja eläintenkin kannalta olisi parempi olla paukuttelematta.

      Poista

Kurrpurr, jätä tassunjälkesi =^.^=