keskiviikko 30. elokuuta 2017

Vessajuttuja

Muuttaessamme viime syksynä uuteen asuntoon, piti muiden asioiden ohella myös hiekkalaatikkojen sijoitus miettiä uudelleen. Vanhassa asunnossamme vessat olivat eteisessä ja wc/kylpyhuoneessa. Uudessa asunnossa wc on kuitenkin niin pieni, ettei sinne yksinkertaisesti mahdu enää hiekkistä. Päädyimme sijoittamaan yhden laatikon eteiseen ja jättämään toisen laatikon sijainnin mietinnän alle joksikin aikaa. Ja sitähän sitten pohdittiinkin lähes kymmenen kuukautta.

Poitsuilla ei ollut onneksi mitään ongelmaa käyttää pelkästään yhtä hiekkistä, joten siksi asia varmaan saikin hautua näin kauan. Oli aika selvää, että toiselle laatikolle ainoa järkevä paikka on olohuoneessa. Olin myös jo päättänyt, että haluan hiekkiksen siististi kaappiin piiloon, samaan tyyliin kuin Maunolla ja Epulla. Uuden kaapin ostaminen vain hiekkalaatikkoa varten olisi kuitenkin ollut liian kallis hankinta, eikä meillä ollut sopivaa kaappia valmiina. Selailinkin pitkään paikallisten kirpputorien ja tori.fi:n tarjontaa. Huomannette tässä kohtaa, että selailu on ollut lähes häpeällisen epäsäännöllistä, sillä en kuitenkaan ollut täysin varma millaiseen kaappiin haluaisin hiekkiksen piilottaa. Vihdoin, viime viikonloppuna, sopiva kaappi käveli vastaan tori.fi:ssä, ja saimme päästää sisäiset Ikea-hakkerimme irti.

Talouden kaksilahkeinen osasi nohevana tehdä kaapin seiniin sopivan kokoiset kulkuaukot samalla, kun allekirjoittanut sovitteli pieniä eteismattoja kaappiin keräämään irtohiekat tassuista.



Kaappi on ihan kuin mittatilauksena tehty pienemmälle hiekkalaatikollemme ja juuri sopivan korkea, että yksi Riiviö mahtuu siellä asiansa hoitamaan. Tulevaisuudessa yritän ehkä keksiä siistimmän tavan viimeistellä nuo kulkuaukkojen reunat. Tällä hetkellä ne on hutaistu valkoisella ilmastointiteipillä.

Laatikko on ollut jo mukavasti käytössäkin, joten selvästikään tämä ei ollut mikään turha hankinta!





torstai 24. elokuuta 2017

Mustikoita poimimassa

Viikon alussa tein päätöksen, että viimeistään nyt, kun lomani vihdoin alkaa, on aika suunnata mustikkametsään. Paras aika tähän olisi ehkä ollut jo heinäkuun puolella, mutta ehkei vielä olisi liian myöhäistä. Ja mikä tekisikään retkestä mukavamman kuin kissaseura?


Keskiviikkona pakkasimme siis Mörkön kanssa kamat autoon ja suuntasimme kohti marja-apajia. Olin valinnut paikan läheltä vanhaa asuntoani, mistä kävin viime kesänä hakemassa melkein kaksi ämpärillistä mustikoita. Jätin auton metsän reunaan, mistä kävelimme Mörkön kanssa loppumatkan. Kävelyosuus sujui jotakuinkin hyvin. Muutaman kerran tosin jouduin poimimaan poitsun syliini jouduttaakseni matkantekoa. 

Suuruudenhulluna olin ajatellut, että kyllähän metsästä nyt vähintään kymmenen litraa, eli siis yksi ämpärillinen, mustikoita irtoaa. Itse asiaan päästyäni totesin olevani iloinen, jos saisimme ämpärin edes puolilleen. Varpuja kasvoi kyllä tiheässä, mutta marjoja oli aika harvassa. Olisi pitänyt hoitaa tämäkin asia ajallaan, kun mustikat olivat parhaimmillaan. 

Näillä varusteilla mentiin!

Vietimme Mörkön kanssa metsässä lähes neljä tuntia. Mörkö tutkaillen ja haistellen uusia, jänniä juttuja, ja minä kyykkien mustikanvarpujen seassa. Lopulta kannoimme kotiin hiukan vajaa viisi litraa mustikkaa. Olin ottanut Mörkölle mukaan viidentoista metrin hihnan, joten poitsun ei tarvinnut kyykkiä jatkuvasti vieressäni, vaan liikkumavaraa riitti. Ja minähän en tietenkään malttanut olla räpsimättä muutamaa kuvaa marjanpoiminnan välissä. 



Joko teillä on mustikoita tarpeeksi pakkaseen?

perjantai 18. elokuuta 2017

Iltarutiini

Välillä satunnaisesti kärsin nukahtamisvaikeuksista. Mymmeli fiksuna ja avuliaana kissana ilmeisesti tietää, että rutiinit auttavat tämmöisiin tapauksiin. Yhteistyöllä meille onkin kehittynyt ihan omat iltarutiinit ja nukkumaanmeno muistuttaa jo enemmän hyvin harjoiteltua tanssikoreografiaa.

Koreografia alkaa mennessäni pesemään hampaita. Mymmeli seuraa mukana ja vahtii tätä tärkeää toimitusta vessanpöntön päältä. Raahautuessani vessasta makuuhuoneeseen Mymmeli kiertää jalkojani ja puskee välissä nilkkojani kujerrellen rauhoittavasti. Ryömiessäni sänkyyn peiton alle Mymmelin haukansilmät seuraavat jokaista liikettäni. Tätä seuraa koreografian tärkein vaihe: kun olen saanut asetuttua mukavaan asentoon, Mymmeli kömpii vatsani päälle ja heittää kehruukoneet käyntiin. Joskus saatan huomaamattomuuksissani asettua makaamaan kyljelleni, jolloin Mymmeli tuijottaa paheksuvasti vieressä niin kauan, että tajuan kääntyä oikeaan asentoon, selälleni. Etutassuillaan Mymmeli leipoo peitteitä kehräämisen tahdissa. Kun peitteet ovat Mymmelin mielestä sopivassa asennossa, asettuu pikkuherra arvolleen sopivasti makuuasentoon. Tässä kohtaa palvelijattaren kuuluu tajuta aloittaa oikeanlainen paijaus: kaksin käsin pitkillä vedoilla korvista hännänpäähän. Jos näin ei tapahdu, Mymmeli puskee käsiä niin kauan, että silitys alkaa. Paijauksen saa lopettaa sitten, kun kissaherra niin päättää.

Kehruukoneet pidetään käynnissä niin kauan, että palvelijatar on vaipunut untenmaille. Sitten pikkuriiviö siirtyy takaisin omiin puuhiinsa, valmistautuu todennäköisesti öisiin painimatseihin ja rallitteluihin. Mutta palvelijatar sentään nukkuu kuin tukki.

Ai, että minä rallittelisin yöllä? Höpönpöpön...

perjantai 11. elokuuta 2017

Sydänherkut

Olen jo jonkin aikaa suunnitellut ja haaveillut tekeväni tekeväni itse kissoille treeninameja. Koska herkkujahan ei tunnetusti voi olla varastossa liikaa ja tykkään näperrellä kaikkea tällaista pientä. Tänään päätin ottaa vihdoin härkää sarvista ja ryhtyä tuumasta toimeen. Pienen googlailun ja pohtimisen jälkeen löysin kivan reseptin, jota hiukan sovelsin. Nämä namit voisi tehdä mistä tahansa sydämestä, mutta päädyin possuun sen ilmiselvän maittavuuden takia.

Kokkikolmosen keittiövälineet

Myös laadunvalvojat olivat paikalla.

Ohjeessa neuvotaan keittämään sydän kypsäksi, paloittelemaan sopiviksi paloiksi ja kuivattamaan huoneenlämmössä. Itse kokeilin vielä keittämisen jälkeen kuivatella namusia uunissa miedolla lämmöllä, jotta mahdollisimman paljon kosteutta haihtuisi. En ole ihan varma, oliko tällä sen suurempaa vaikutusta, mutta tulipahan testattua. Nämä namuset kannattaa säilyttää jääkaapissa.

Namuset menossa uuniin

Koemaistajien mielestä nämä olivat siistein juttu pitkään aikaan! Yläfemmoja sateli, sanottiin monta kertaa reippaasti käsipäivää ja pönötettiin pitkiä aikoja kerjuu -asennossa. Näitä namusia pitää selvästi tehdä uudestaankin!




sunnuntai 6. elokuuta 2017

Vuosi blogeilua takana

6.8.2016 oli päivä, kun uskaltauduin julkaisemaan ihan ensimmäisen postauksen ja Riiviökissat näki päivänvalon. Ennen tätä olin vain ihastellut muiden blogeja ja haaveillut joskus kirjoittavani itsekin. Vuoteen on mahtunut vaikka sun mitä. Kaikki jutut ei ole edes ehtineet tänne blogin puolelle!

Aloittaessani kirjoittamaan hömppäilyjä meidän arjesta en olisi uskonut tutustuvani näin moniin, ihaniin, ihmisiin ja pääseväni osaksi aivan mahtavaa yhteisöä. Arjen kommellusten jakaminen muiden kanssa on tuonut lisää sisältöä ja uusia näkökulmia omaan kissaharrastukseen. Iso kiitos kuuluu siis teille, jotka jaksatte lukea juttujamme ja ilahduttaa meitä kommenttiboksissa!

Alkuvuodesta blogi piti hitaampaa tahtia postauksissa, muiden kiireiden viedessä aikaa ja syödessä motivaatiota kivalta harrastukselta. Nyt, syksyä kohti mentäessä, into kirjoittamiseen on taas palannut ja voidaan ylläpitää hieman tiheämpää postaustahtia.

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille lukijoille, meillä ainakin on ollut kissamaisen hauskaa!