perjantai 14. joulukuuta 2018

Terveisiä sairastuvalta

Samalla, kun itse painin järkyttävän flunssan kanssa, sattui Hildalle pienimuotoinen haaveri. Kumpikaan meistä ihmisistä ei ole todistanut mitään tapaturmaa, mutta keskiviikkona huomasimme yhden Hildan takajalan kynsistä sojottavan aivan väärään suuntaan ja lisäksi varpaasta tuli verta. Lähempi tarkastelu osoitti, että kynsi oli tosiaan revennyt irti. 

Hätä ei kaikeksi onneksi ollut tämän näköinen. Hilda pääsi illaksi mukaani töihin, missä rauhoitimme Hildan, puudutimme varpaan ja nappasimme revenneen kynnen irti. Kaupanpäällisiksi Hilda sai vielä tassusiteen, kaulurin ja kipulääkekuurin. Jos Hildalta kysytään kaulurin ja tassusiteen olisi voinut jättää pois, sillä pikkuneiti osaa ainakin omasta mielestään hoitaa varpaansa ihan itsekin.

Kotona kissatkin naureskelivat töttöröpäälle

Itse kipeä varvas ei juurikaan näytä Hildan menoa hidastavan. Sen sijaan kauluri tuntuu ärsyttävän pikkuneitiä välillä aivan suunnattomasti. En ole kuitenkaan vielä uskaltanut ottaa kauluria pois kovin pitkiksi ajoiksi, sillä Hilda käy siteen kimppuun samantien. Tassusidettä ei onneksi tarvitse pitää kuin pari päivää. Sen jälkeen riittää varpaan puhtaana pito ja suojaaminen ulkoilun ajaksi. Kauluristakin päästään varmaan piakkoin eroon. 

Sairastumiset antoivat hyvän syyn maata sohvalla ja tuijotella netflixiä porukalla. Myös Hildan suosikkilelu Chewbacca ilmaantui lohduttamaan.
Chewbacca osoittautuikin todella hyväksi lohduttajaksi 


Mymmelillekin riitti tilaa sohvanpohjalla

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua kaikille lukijoille!

18 kommenttia:

  1. Voi pikkuista, onneksi apu oli lähellä. Toivottavasti toipuminen sujuu hyvin ja varvas on pian ihan yhtä hyvä, kuin ennen tapaturmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika näyttää millainen kynsi tilalle kasvaa. Käyttöominaisuuksiltaan varvas varmasti kuntoutuu :)

      Poista
  2. Voi pieni potilas! Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  3. Sinulla Mörkö näyttää olevan hauskaa :D - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuo töttöröotus pistää hihityttämään :) - Mörkö

      Poista
  4. Pikkuisten vammoille/kaulureille saa hihittää nurkan takana...
    Mörkö ja Mymmeli; muistakaa hoitaa kaikki pipit terveiksi.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riiviöt ovat olleet ensiluokkaisia hoitotätejä 😊 Mörköäkin taitaa huvittaa lähinnä se, ettei Hilda pääse härnäämään samalla tavalla kuin ilman kauluria

      Poista
  5. Voi pientä, mutta tekevälle sattuu. Onneksi hoito oli nopeaa ja asiantuntevaa 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekevälle tosiaan sattuu :D onneksi ei tosiaan ollut kyse suuremmasta vammasta.

      Poista
  6. Voi pieni töttöröeläin, niin surkean näköinen. <3 <3 :D :D

    Harmillinen homma kyllä! Toivottavasti kynsi paranee nopeasti ja jää ainoaksi haaveriksi hetkeen! Toisaalta on varmaan hyvä saada kaulurista kokemuksia jo nuorena, niin ei sitten ole valtava järkytys jos joskus sitä vielä tarvitsee?

    Kissat sentään nauttivat tilanteesta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynsi onneksi parani nopsaan :D ja hyvähän se on saada kokemuksia kaulurista, jos joskus satutaan vielä tarvitsemaan sitä:)

      Poista
  7. Parantavia puhalluksia Hildan tassuun! <3 Ja toivottavasti olet itsekin jo täysin tervehtynyt! Oltiinkohan tänään samaan aikaan koiramessuilla?! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiisi vieköön, tämä kommentti on mennyt minulta ihan ohi! Olisit tullut nykimään hihasta, tuolloin kyllä pyörin koiramessuilla :D

      Poista
  8. Mystistä, toivottavasti tassu voi jo hyvin!

    VastaaPoista

Kurrpurr, jätä tassunjälkesi =^.^=