lauantai 13. elokuuta 2016

Mummilassa hoidossa

Minä se mennä vilistin pariksi viikkoa vieraalle paikkakunnalle työharjoitteluun, ja riiviöt saivat sen aikaa olla äidilläni ja siskollani hoidossa. Siskoni pitää riiviöistä todella paljon ja oli oikeastaan vain iloinen saadessaan hoitaa poikia poissaollessani.

Hmm... Jostain sikalasta emäntä lähtiessään puhui. Mikä lie sekin?

Äidilläni on myös koira, joka rakastaa kissojani! Nuori, iso, iloinen koira ei vain pysty aina käsittämään, miksi kissat eivät halua painia sen kanssa. Onneksi yhteiselon pelisäännöt alkavat hahmottua ja eläimet tulla toimeen. Etenkin Mymmeli hyväksyy koiran jo osaksi riiviölaumaa, ja jopa leikkii hänen kanssaan!

Jaettaisiinko luu?

Riiviöt osasivat kuulemma käyttäytyä oikein mallikkaasti, ellei oteta lukuun pientä karkausepisodia... Äitini oli tulossa koiran kanssa lenkiltä kotiin ja Mörkö kyttäsi oven vieressä odottaen tilaisuutta. Oven hieman raottuessa poika syöksyi salamana pihalle! Onneksi ei ehditty kauas ja karkuri antoi ihan itse kiinni ennen tontin rajaa. Selvittiin siis säikähdyksellä. Mörkö on nyt viimepäivät hyvitellyt tapahtunutta ja tullut monta kertaa ihan oma-aloitteisesti syliin nukkumaan ja kehräämään.

Siis mitään en oikeesti oo tehny!

On ihanaa, kun on tällainen luotettava, hyvä hoitopaikka kissoille! Huomenna on hyvä suunnata porukalla omaan kotiin.

4 kommenttia:

  1. On se hyvä, että teillä on noin kiva hoitopaikka! Tuollaista koiraa minä en olekaan nähnyt koskaan läheltä, ikkunasta vain. :) - Peppi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep tänne on hyvä tulla hoitoon tarvittaessa :) vieraita koiria kannattaakin katsella ennemmin ikkunan läpi! - Mörkö ja Mymmeli

      Poista
  2. Hih, on välillä hyvä säikäyttää ihmisiä, niin saa extra huomiota ;) - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep juurikin näin! Pysyvät vähän varpaillaan jatkossa ;) - Mörkö

      Poista

Kurrpurr, jätä tassunjälkesi =^.^=