maanantai 3. lokakuuta 2016

Ruohoa lihansyöjille

Meillä on talvisin melkeinpä jatkuvasti kasvamassa ohraa tai muuta vastaavaa ruohoa kissoille. Kesäisin Riiviöt syövät ulkoillessa heinää, joten viljelmälle sisällä ei ole tarvetta.

Viime viikolla laitoin kasvamaan tämän syksyn ensimmäisen ohrasadon ja se on lähtenyt ihan kiitettävään kasvuun. En tosiaan ole mikään viherpeukalo, ja olenkin onnistunut tappamaan useamman ohraviljelmän...


Erityisesti Mörkö tykkää ohrasta.

Sen lisäksi,  että ohran rouskuttelu on itsessän tekemistä kissalle ja se säästää muita huonekasveja pureskelulta, saa kissa siitä sulamattomia kuituja. Luonnossa nämä kuidut saataisiin jyrsijöiden mahalaukun sisällöstä tai kissan itse syömästä heinästä. Kuitu auttaa ruuansulatusta ehkäisemällä ummetusta ja voi saada kissan myös oksentamaan karvapalloja tai huonosti sulavia ruuan osia.

Meillä erilaiset kissanruohot ovat tähän mennessä olleet suosittuja. Mörkö ei pentuna tajunnut heinän ideaa ollenkaan, vaan syömisen sijaan nyppi heinät yksitellen juurineen irti mullasta ja tiputti ne lattialle. Nyt ruohot onneksi syödään siististi ilman multien pöllyttämistä. 

Tykkääkö teidän kisut kissanruohosta?

19 kommenttia:

  1. Pitäisi kyllä kokeilla ohraa.. Ruffe varmaan tykkäisi sitä syödä namnam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Minua houkuttaisi kokeilla maissia jossain vaiheessa syksyä :)

      Poista
  2. Mun tuloksiin nähden sä olet ammattipuutarhuri :D
    http://triomiumau.blogspot.com/2014/05/ammatin-vaihto-edessa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei apua :D Tosin itse olen saanut kaktuksetkin kuolemaan veden puutteeseen, joten en kehuisi vielä ammattipuutarhuriksi... :D

      Poista
  3. Meillä tykätään myös, pitäisikin taas laittaa kasvamaan. Sitä sekä syödään että revitään=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kanssa revittiin yhdessä vaiheessa niin, että mullat pöllysi :D

      Poista
  4. Alfredille oon ostanut valmista vehnänorasta, jota se tykkää popsia. Mimmi taas ei vieläkään tajua ruohon ideaa :D Hieno viljelmä, osaisinkohan mä... ;)

    VastaaPoista
  5. Meillä vasta harjoteltiin viime talvena kasvattamista. Katotaan josko tytöt jo tänä vuonna osaisivat myös syödä..

    VastaaPoista
  6. Punkku syö heinää ihan mielellään, mutta Pena tuppaa nyppimään heinät ylös mullasta ja sitten syömään sen siemenen... Yleensä noille heinille käy niin, että niistä innostutaan pari päivää ja sitten ne homehtuu. Se maissi on vielä kokeilematta, pitääkin laittaa heti tänään tulemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrohan sitten miten näille viljelmille kävi :)

      Poista
  7. Hyvä muistutus! Pitää täälläkin kohta laitaa kasvamaan. :) Meillä maissi on ehkä kasvanut paremmin kuin ohra, ja siitä tuntuu tulevan komeamman näköinen kasvusto, lehdet leveämmät ja väri kirkkaampi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niitä teidän maissikasvustoja olen ihastellutkin :D en tiedä kasvaisiko siitä minun käsittelyssä niin hieno, mutta olisi kiva kokeilla.

      Poista
  8. Voi teidän kissojen ohrat on paljon paremmassa kasvussa kuin meidän :) Elli tekee juuri samaa kuin Mörkö pentuna: nyppii juurineen irti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyppiminen oli ärsyttävää :D koko jutun pointti meni ikäänkuin vessasta alas.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  9. Tykätään meillä ruohosta. Kesällä sitä syödään tarhassa, ja talvella mamma kasvattaa tai ostaa kaupasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein sama systeemi kuin meilläkin siis :) paitsi meillä ei ole ulkotarhaa.

      Poista

Kurrpurr, jätä tassunjälkesi =^.^=