maanantai 7. marraskuuta 2016

Uudessa kodissa

Nyt ollaan vihdoin ja viimein saatu laatikot tyhjennettyä ja pientä hallintaa tähän vallitsevaan kaaokseen. Viime viikolla toimme uuteen asuntoon kaikki tavarat ja lauantaina oli huonekalujen vuoro. Kissat pääsivät muuttamaan jo viime tiistaina isoimman tavarakuorman mukana. Samalla tottakai kotiutui myös palvelusväki.


Ensimmäiset päivät uudessa asunnossa menivät enemmän tai vähemmän kaaoksen keskellä, mutta pikkuhiljalleen tavarat alkavat löytää paikkansa, eikä tarvitse väistellä purkamattomia laatikoita. Kissat ovat toki tyhjentyneistä laatikoista enemmän kuin innoissaan.


Pari päivää ennen kissojen siirtämistä olin vienyt asuntoon feliway-haihduttimen, jotta koitutuminen uuteen paikkaan olisi helpompaa. Riiviöt ovatkin asettuneet hyvin taloksi. Mymmeli on hiukan normaalia herkempi ja säpsähtelee uusia ääniä enemmän kuin ennen, mutta muuten en ole huomannut kissoissa stressin merkkejä. Toisaalta me ollaan Riiviöiden kanssa reissailtu milloin missäkin, eikä uuteen paikkaan tutustuminen ole koskaan tuottanut mitään ongelmia. Feliwaysta ei kuitenkaan ole mitään haittaakaan, joten parempi katsoa kuin katua.


Itseäni muutossa kissojen kannalta eniten hiukan jännittää rappukäytävä. Ennenhän asuimme luhtitalossa, missä asunnon ovesta pääsi suoraan ulos, joten on jännittävää nähdä miten pojat reagoivat rappukäytävässä kulkemiseen. Pitää varmaan ulkoilut aloittaa tutustumalla ensin ihan rauhassa rappuun ja mahdollisesti myös hissiin. Mörkön mielestä rapun ääniä on ainakin todella jännittävä kuunnella asunnon oven läpi.


Muuttaminen on ollut rankkaa puuhaa. Koko viikko ollaan saatu kantaa tavaroita ja laittaa paikkoja kuntoon. Enää on jäljellä vain vanhan asunnon loppusiivous, eli ollaan selvästi voiton puolella!

19 kommenttia:

  1. Uusi koti. Uudet äänet. Ja paljooon laatikoita; jee!! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, laatikoista ei luovuta!- Mörkö ja Mymmeli

      Poista
  2. Uusi koti on aina kiva! Mutta muuttaminen ja tavaroiden järjestely ei :--D Onnea uuteen kotiin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muuttaminen ja tavaroiden järjestely on tosissaan hermoja raastavaa puuhaa :D

      Poista
  3. Onnea uuteen kotiin! Paljon uusia juttuja teillä siellä, ja tiputv:ssäkin on varmaan vaihtunut kanava.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uusia juttuja on tosiaan tullut. Ja tiputv on täällä ihan mahtava!! Emäntä tosin ehti jo kiroamaan, kun täälläkään ei talviruokinnan järjestäminen ole sallittua...

      Poista
  4. Onnea uuteen kotiin! Pitäkää huoli, ettei niitä kivoja laatikoita hävitetä. Tiedä vielä millaisen linnan saatte niistä aikaiseksi :)
    Se hissi on jänskä paikka. Me ollaan hotellissa menty sillä. Tosi pieni koppi ja maisemat on eri oven auetessa mitä se oli sen kiinni mennessä. Se on ihan hassu taikalaatikko.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi juku, mitenhän meidän vielä hississä käy...

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin!
    Teillä on nyt kova homma merkata kaikki paikat omilla tuoksuilla ja tutkailla uutta tiputelkkua. Muistakaa levätä myös:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä ollaan puskettu jo kaikki huonekalut läpi ja kovasti tutkaillaan, vieläkö johonkin pitäisi naamaa hieroa. Vaikka vain varmuuden vuoksi.

      Poista
  6. Onnea uuteen kotiin!

    Muistakaa Mörkö ja Mymmeli ottaa rappukäytävässä rennosti, siellä ei ole mitään pelättävää. Toisin kuin eräät Kassiset väittävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Saa tosiaan nähdä mitä täällä tuumataan rappukäytävästä :s

      Poista
  7. Onnea uuteen kotiin. Kyllä varmasti tyhjistä pahvilaatikoista on paljon iloa. Ja kiva että kissat ovat kotiutuneet mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) täällä on kotiuduttu tosiaan jopa yllättävän hyvin.

      Poista
  8. Onnea uuteen kotiin! Toi feliway on kyllä hyvää kamaa. Vaikka ei se kissojen mielestä tyhjiä pahvilaatikoita voita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Feliway on kyllä hyvää tavaraa :) pahvilaatikot parempia.

      Poista

Kurrpurr, jätä tassunjälkesi =^.^=