tiistai 13. joulukuuta 2016

Riiviöiden joulukalenteri: luukku 13

Salainen joulukissa!

Perjataina tipahti postiluukustamme saapumisilmoitus salaisen joulukissan paketista. Omien menojen takia pääsin kuitenkin hakemaan paketin postista pois vasta eilen.

Mikä tää on? Onks tää meille?

Laatikko oli täynnä ihania pikkupaketteja, ja mukana oli myös kortti ja kirje lähettäjältä.
Tuu nyt Mörköki kattoo, saatiin kaikkee jännää!
Paketti tuli ihanalta kissaneiti Amelta, ja sieltä paljastui pojille vaaleanpunainen pesäpussi, PrimaCatin herkkuja ja rapisevia paperipalloja. Emäntää lahjottiin suklaalla ja hienolla lehdenmuotoisella laukulla.
Amen emäntä ilmaisi kirjeessään huolensa siitä, onko vaaleanpunainen sopiva väri pojille, mutta meillä ainakin vaaleanpunainen väri on varsinkin Mymmelillä ahkerassa käytössä. Väri on siis varsin loistava :) Herkutkin osuivat kaikille kuin nyrkki silmään, Riiviöt innostuivat kanaherkuista aivan valtavasti ja palvelijatar herkuttelee ihanalla valkosuklaalla. Rapisevat pallot Riiviöt ehtivät jo kiikuttaa omaan jemmaansa hurjien leikkien lomassa, ennen kuin ehdin niistä parempia kuvia napsia.

Iso kiitos ihanalle Amelle ja tottakai myös Tassulinnalle koko projektin järjestämisestä!

18 kommenttia:

  1. Monta kivaa pakettia! Esittelettehän joskus tässä pesäpussia lisää, se näyttää mielenkiintoiselta! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esitellään tottakai, kerran pyydetään :D

      Poista
  2. Olettepa saanut huippu paketin, kaikkea mukavaa=) Tämä salainen joulukissa on kyllä mahtava idea, jospa mekin ensi vuonna päästäisiin mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä ihana joulunodotuksen piristys :)

      Poista
  3. Hii, teilläkin oli pakettiriehumiset! Meki halutaan nähdä miten tuo pesäpussi toimii, esittelettähän sitä pikapuoliin jookosta joo.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  4. Wau, vaikka mitä kivoja lahjoja! Noi pesäpussit ois kivoja, vaan meidän pojat ei yhtään tykkää olla tuollasessa pussissa. :D
    -ihminen

    VastaaPoista
  5. Ne pesäpussit on sit tosi nukuttavia, omani kulkee nimellä unipussi -Ame

    Kiva että tykkäsitte paketin sisällöstä! -Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tykättiin tosi paljon! Kiitos vielä :)

      Poista
  6. Kiva paketti! :) Unipussiin voisi itsekin kääriytyä pariksi kuukaudeksi.. Onpa hyvä tietää, että Primacatillakin on noita kanapaloja. Pitääkin tutustua sen herkkuvalikoimiin vähän paremmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä minullekkin unipussi kelpaisi :D

      Poista
  7. Unipussi! Varmaan tulee teidän suosikkinukkupaikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika näyttää, voittaako se pahvilaatikot :)

      Poista
  8. Ihana paketti! :) Onhan se vaaleanpunainen (vai lohenpunainen :DD) nykyään katsottu muodikkaaksi miesten väriksi, joten sehän on oikein passeli! :)

    VastaaPoista

Kurrpurr, jätä tassunjälkesi =^.^=