lauantai 3. joulukuuta 2016

Riiviöiden joulukalenteri: luukku 3

Palvelijatar oli taas vauhdissa 

Joo siis kuulkaas kamut, nyt meidän palvelijatar teki taas ihan mahottoman tempun.

Siis nyt ette oikeesti arvaa mitä on tapahtunut!

Viime viikon torstaina se sanoi minulle että pääsisin mukaan yliopistolle, eli siis sinne minne se aina päiviksi katoaa. Luulin, että tästä tulisi kiva reissu, menin kiltisti koppaan, enkä autossakaan huutanut ollenkaan. Olin tosi reipas kisu. Mutta sitten, kun päästiin perille oltiinkin paikassa, joka näytti epäilyttävästi eläinlääkärin vastaanotolta. Aloin aavistella, että minua olisi jotenkin huijattu.

Hetki odoteltiin ja sitten joku vieras ihminen tuli sanomaan, että voidaan tulla sisään. Mentiin huoneeseen, joka ihan vuorenvarmasti oli eläinlääkärin toimenpidehuone. Siellä minut päästettiin ulos kopasta ja sain paljon silityksiä ja ihailuja palvelijattaren eläinlääkärikavereilta. Ehkä tämä sittenkin on ihan kiva reissu, ajattelin. Sitten kuitenkin alkoi tapahtua. Porukan kokeneimmalta vaikuttava ihminen, joka oli jo oikea eläinlääkäri eikä enää opiskelija, alkoi neuvoa palvelijatarta ja sen kavereita, miten kissoja klinikalla yleensä käsitellään ja miten tilanteesta tehdään kissaystävällinen. Tässä vaiheessa olin hiukan hämmentynyt, en ihan tiennyt yrittäisinkö karata, vai nauttisinko silityksistä. Sitten kuitenkin kävi niin, että palvelijattaren kaveri tuli pitämään minusta kiinni. Silleen tosi hellästi, olisin päässyt karkuun jos olisin halunnut, mutta ajattelin olla mukava. Ja palvelijatar kietoi tassuni ympärille jonkun narun, jonka se sitten kiristi, ja ennen kuin tajusinkaan palvelijatar pisti minua neulalla käpälään! Kehtasi vielä ottaa veret talteen johonkin putkeen. Hemmetti soikoon sanon minä.

Sain kotona kuulla olleeni osallisena tulevien eläinlääkäreiden verinäytteen otto -harjoituksissa. Sain tästä hyvästä paljon kehuja ja kukaan ei enää pääse sanomaan, etten olisi tosi reipas kissa.

Näytteenotto välineitä 

Eilen palvelijatar oli sitten analysoinut näitä verinäytteitä jonkun virologian kurssiin kuuluvissa labratöissä. (palvelijatar auttoi minua kirjoittamaan nuo vaikeat sanat) Näytteistä oli tutkittu, onko minulla FIV tai FeLV vasta-aineita veressä. Eli siis suomeksi sanottuna onko minulla jompikumpi tauti. Olisinhan toki voinut itsekin kertoa, ettei minulla sellaisia ole, mutta nyt on asiasta mustaa valkoisella! Ollaan veikan kanssa siis tautivapaita Riiviöitä! Samaisiin labroihin palvelijatar oli nimittäin vienyt myös Mörkön kakkanäytteen. Siitä tutkittiin sitten rotavirusta, mitä ei myöskään tietenkään löytynyt.

Ollaan me aika hienoja kissoja, kun tuetaan palvelijattaren opiskeluja näin isoilla uhrauksilla, vaikka itse sanonkin.

17 kommenttia:

  1. Wau, oot kyllä ollu tosi reipas kissa. Moni ei viitsis ihmisen opiskelua tukea tolleen! Toivottavasti palkkio oli kunnolla riittävä.
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palkkio oli kyllä varsin riittävä. :) Mymmeli oli ihanan reipas <3 odotin sen järjestävän isommankin shown, pojilta kun ei ennen ole verinäytteitä otettu.

      Poista
  2. Hienosti autatte palvelijatarta! Mahdattekohan tekin saada todistuksen? Me ei kyllä välttämättä autettais noissa piikkijutuissa, ainoastaan silityksissä.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sana eläinlääkäri saisi kyllä ihan uuden merkityksen, jos meillekin myönnettäisiin tutkintotodistus :)

      Poista
  3. Uhrauksia, niitä joutuu tekemään palvelijoiden hyväksi, mutta tuo oli kyllä aika iso uhraus.. Menisitkö toiste? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tiedä menisinkö uudestaan, tuskinpa. :D - Mymmeli

      Poista
  4. Voi Mymmeli, kylläpä tulit huijatuksi kummalliseen tilanteeseen! Joutuna nyt lääkäriin, vaikka et ole edes kipeä! Onneksi sentään vain vähän verta veivät, eivätkä enempää sorkkineet. - Kassinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämäpä juurikin Kassinen! Se siitä olisi puuttunutkin jos vielä enemmän olisivat yrittäneet sörkkiä. - Mymmeli

      Poista
  5. Tuohan oli hienoa! Autoit tulevia ellejä käsittelemään kissoja, se on Arvokasta Työtä.

    VastaaPoista
  6. Ohhoh, aikamoisen kepposen kohteeksi jouduit!

    VastaaPoista
  7. Oot sä kyllä tosi reipas ettei voi muuta sanoa <3

    VastaaPoista
  8. Hurjan jännää tuollainen koekissuus! :) Mahtavan reippaasti olit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä tosi mielenkiintoisia! Mukava, kun samalla sai itselle nuo fiv ja felv tulokset. Eläinlääkärissä e maksaisivat noin satasen per kisu.

      Poista

Kurrpurr, jätä tassunjälkesi =^.^=