torstai 8. joulukuuta 2016

Riiviöiden joulukalenteri: luukku 8

Uutta ja jännää

Uudessa kodissa on myös sellainen jännä juttu kuin parveke. Kissat eivät ole ennen päässeet parvekkeelle, eivätkä nytkään pääse sinne yksin ilman valvontaa. Kesäksi suunnittelimme laittavamme parvekkeelle jonkinlaiset verkot niin, ettei kissoilla olisi mahdollisuutta päästä loikkaamaan kaiteen ylitse. Mörkö osoitti jo nyt niin suurta kiinnostusta kaiteelle kiipeämiseen, että päätin jatkossa laittaa riiviöille valjaat myös parvekkeelle.

Jukra, pääsikö tätäkin kautta ulos??
Molemmat kisut olivat selvästi hiukan hämillään parvekkeelle pääsystä. Oviaukossa mietittiin pitkään ja hartaasti, ennen kuin uskallettiin laittaa tassut kylmälle parvekkeelle.

Juku, mikä paikka!
Yllä olevan kuvan napaamisen jälkeen kiikutin Mörkön suoraan sisälle. Poitsu katseli kaidetta jo vähän sillä silmällä, että tuosta, kun loikkaan... Kesäksi haluaisin tosiaan saada parvekkeen verkotettua, jotta ovea voisi kuumalla kelillä pitää auki, ja kissat saisivat kulkea siitä mielensä mukaan,

18 kommenttia:

  1. Mörköllä on tosiaan sellainen kehonkieli että kohta loikkaan :) Kissat varmasti viihtyisivät tuolla - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti siitä saisi kissoillekin kivan oleskelupaikan :) nythän tuo on varsin karun näköinen, mutta ehkä paremmalla ajalla jaksan paneutua parvekkeenkin kalustamiseen.

      Poista
  2. Hii, pääsee ilman rappustelua upottamaan tassut lumeen :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan ison näköinen parveke teillä! Harmi, että ei ole lasituksia, helpottaisi elämää aika hyvin. Zooplussalla ainakin on myynnissä oliivinvihreää parvekeverkkoa, joka on metallilangalla vahvistettua (ei pääse kissa puremaan tietään läpi). Paketissa muistaakseni ripustustarvikkeetkin mukana, kannattanee tutustua.

    VastaaPoista
  4. Mörkö on just hyppäämässä, häntäkin siinä jo tukemassa :)
    Parveke on kiva kesällä, kunhan ei ole liian kuuma. Meillä on varjossa iltapäivään asti, mutta sitten paistaa loppupäivän ja on joskus liian kuuma kissoillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, juuri tuon takia meillä ei nyt enää mennäkään parvekkeelle ilman valjaita :) Sitten kun ollaan saatu verkko viriteltyä, niin voi mennä taas vapaasti.

      Poista
  5. Lasitettu parveke on kyllä kissojen kanssa ihan paras, ja helpoin. Mutta kyllä se on mukava sitten kesällä kisujen loikoilla parvekkeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasitetusta parvekkeesta meilläkin haaveiltiin, mutta aina ei saa valita... :)

      Poista
  6. Parvekkeella pitää olla tarkkana! Komppaan Penaa ja Punkkua, Zooplussalla tosiaan oli tuollainen kissaverkko, mutta ainakin meidän parvekkeelle sen kunnollinen asentaminen olisi aika hankalaa. Järkevästä, helposta verkotusmatskusta haaveillaan siis yhä. Tai muutosta lasitettujen parvekkeiden maille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää minun tosissaan vilkaista läpi myös zooplussan valikoima :) niin teilläkin vissiiin käydään parvekkeella vain valjaissa?

      Poista
    2. Joo, pääasiassa vain valjaissa. Kyllä Kassinen tosin on ilmankin sinne päässyt eikä sen suuremmin ole tuntunut kaiteelle hyppäämisestä haaveilevan. Sellaiset ulkoilut ovat kuitenkin meille ihmisille aika stressaavia, kun pitää kyyköttää lattialla ja seurata koko ajan kymmenen sentin päässä kissasta, että siitä ehtii napata kiinni. :D

      Poista
  7. Harmi ettei teillä ole lasitettua parveketta :(

    VastaaPoista
  8. Parvekkeet on huippuja ja teidän parveke näyttää mukavan isolta! :) Verkotetusta tulee hyvin tuoksuja sisään ja saa stalkata naapureita turvallisesti. Meillä on jokaisessa asunnossa ollut lasitettu parveke, mikä toimiikin meidän poppoolle paremmin kun ainakin pari kisua saattaisi nakertaa ohuempiin verkkoihin reikiä. Laseissa tosin se huono puoli, ettei ilmanvaihto ole yhtä hyvä. Nykyisessä asunnossa sen korvaa hyvät ilmanvaihtoaukot parvekkeen lattian ja kaiteen välillä, joten kisut pääsevät nauttimaan paremmin kesän tuoksuista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä verkot on meidän parvekkeelle saatava :) sieltä pääsee sitten niin hyvin kytistämään naapurien tekemisiä, että ei voi jättää tilaisuutta käyttämättä.

      Poista

Kurrpurr, jätä tassunjälkesi =^.^=